Vapaapäivä. Tällaisia pitäisi olla enemmän. Vaikka pidänkin työstäni (omaksikin ihmetyksekseni), niin jotenkin elämä tuntuu vain elämisen arvoisemmalta vapaalla. Varsinkin kun on tällaiset kelit. Luontokin hymyilee.

Luin Lassi Kämärin yksinkertaisesti upeaa kirjaa Loistava puhallus. Kirja koostuu harkituista ja painavista aforismeista, jotka iskee suoraan selkäytimeen kulkematta lähtöruudun kautta. Niin tosia, niin kirpeitä, niin  ajankohtaisia ja jumalattoman ravistelevia lauseita. Huh! Lukekoon, ken uskaltaa.

Vapaapäivissä parasta ei ole se mitä tekee, vaan se ettei sitä ole pakko tehdä. Jos voisin täysin vapaasti, ilman taloudellisia tai sosiaalisia paineita tehdä mitä haluan, tekisin melko tarkkaan samaa kuin teen nytkin. Paitsi omassa tahdissani, silloin kun siltä tuntuu. Jos tuntuu.

Tiedän tarkalleen miltä täydellinen päiväni näyttäisi. Nukkuisin pitkään, heräilisin varovasti ja päivää tunnustellen. Söisin rauhassa aamiaista, mieluiten parvekkeella sään salliessa. Sitten lenkille koiran kanssa, lisää tunnustelua ja ihmettelyä. Vähitellen hommiin ryhtymistä, huomaamattaan töihin uppoutumista ja ajantajun totaalista kadottamista. Sitten lounas ja siesta, myöhemmin lisää töitä ja illalla ulkoilua - jalkoja pakottavan pitkä lenkki. Myöhäisillassa joko kavereiden tapaamista tai lukemista ja väsymyksen syleilyä sohvalla viltin alla pesien, sisäisesti hymyillen hyvin käytetylle päivälle, joka saa rauhassa mennä menojaan, koska se on käytetty juuri niin kuin piti.

Kokoajan olisi tilaa impulsiivisuudelle ja omien tunteiden sekä halujen huomioimiseen, eikä niitä tarvitsisi tukahduttaa "tärkeämpien" asioiden (työn) tieltä.

Vapaus on ennen kaikkea itsensä kuuntelua ja tilaa noudattaa mielitekojaan. Voisiko enempää edes pyytää?